Mihin sinä käyttäisit 50 000 euroa? Ylöjärven kaupungin osallistuvan budjetoinnin toinen kierros käynnistyi helmikuussa 2024!
Ylöjärven kaupungin talousarvioon on varattu 50 000 euroa, jonka käytöstä saavat päättää ylöjärveläiset itse. Osallistuvan budjetoinnin (osbu) tarkoituksena on, että ylöjärveläiset ideoivat, suunnittelevat ja äänestämällä päättävät, miten raha voitaisiin käyttää.
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä ylöjärveläisten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä vahvistaa yhteistä keskustelua ja tekemistä.
Vuoden 2024 teema: arjen hyvinvointia kaikille
Ideoiden on tarkoitus lisätä asukkaiden arjen hyvinvointia. ”Arjen hyvinvointia kaikille” teemalla haastetaan asukkaita pohtimaan miten idea voisi tuottaa iloa ja hyvää oloa mahdollisimman monelle.
Ideat voivat liittyä esimerkiksi tapahtumiin, kohtaamispaikkoihin, harrastusmahdollisuuksiin, ympäristöön, yhteiseen tekemiseen tai yleiseen viihtyvyyteen. Kaiken ikäiset saavat ideoida.
Ehdotettavan toiminnan ja idean tulee olla:
syrjimätön ja lain mukainen
kaupungin strategian sekä arvojen mukainen
yleishyödyllinen ja vahvistaa ylöjärveläisten hyvinvointia
iloa mahdollisimman monelle ylöjärveläiselle tuottava
toteutettavissa kaupungin toimivallan puitteissa ja kyseisen kalenterivuoden (2024) aikana.
idea tulee olla ylläpidettävissä jatkossa ilman uusia merkittäviä kustannuksia.
Miten ylöjärveläisten osallistuva budjetointi toimii käytännössä vuonna 2024?
Ylöjärveläiset ehdottavat ideoita rahan käyttökohteista (26.2.-24.3.2024).
Kaikki ideat käydään läpi kaupungin työntekijöiden sekä muiden toimijoiden kanssa ja ne jatkokehitetään äänestysideoiksi (huhtikuu).
Ylöjärveläiset päättävät toteutettavat kohteet äänestämällä (6.5.-26.5.2024).
Kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet ideat vuoden 2024 aikana.
Tiedot osallistuvan budjetoinnin etenemisestä päivittyvät tälle sivulle ja kirjastojen ilmoitustauluille. Lisäksi kaupungin työntekijät vierailevat erilaisissa kokoontumispaikoissa kuulemassa kuntalaisten ideoita ja kertomassa lisää osallistuvasta budjetoinnista.
Osallistuvan budjetoinnin jatkosta päätetään talousarvion yhteydessä.
Osallistuvan budjetoinnin äänestys alkaa 6.5. Äänestää voi kolmea suosikkiaan oheisella lomakkeella. Kaiken ikäiset voivat äänestää ja äänestää voi kerran.
Ideoihin voi tutustua etukäteen äänestys-kohdasta.
Ideointivaiheessa kuka tahansa voi jättää teemaan liittyvän idean sähköisellä lomakkeella tai paperilomakkeella kirjastoihin. Sähköinen lomake on avoinna tällä sivustolla ideointivaiheen ajan.
Jos tarvitsemme lisätietoja ideasta, olemme tarvittaessa yhteydessä idean tekijään, mikäli hän on antanut luvan yhteydenottoon.
Emme julkaise ideoiden jättäneiden henkilöiden nimiä tai yhteystietoja verkkosivuilla.
Ideointivaiheen jälkeen jokainen idea käydään läpi ja ideat jatkokehitetään äänestykseen.
Ideahaun jälkeen kaupungin työntekijöistä sekä muista toimijoista koostuva työryhmä arvioi ideoiden toteuttamismahdollisuudet sekä kustannukset. Ideat arvioidaan myös ennalta määriteltyjen arviointiperusteiden kautta.
Samankaltaisia ideoita tarvittaessa yhdistetään äänestystä varten. Äänestykseen päätyvät toteuttamiskelpoiset ideat. Asukkaille tehdään myöhemmin vuoden aikana yleinen koonti äänestyksen ulkopuolelle jääneistä ideoista.
Äänestysvaiheessa ylöjärveläiset pääsevät äänestämään omia suosikki-ideoitaan. Äänestäminen on mahdollista sähköisellä lomakkeella sekä paperisella lomakkeella kirjastoissa. Myös alaikäiset saavat äänestää ja äänestää voi kerran. Äänestysvaihe on 6.5.-26.5.
Ylöjärvi-suunnistus: laaditaan konkreettinen kartta, joka auttaa löytämään Ylöjärven hienot ulkoilureitit ja -alueet. (1000 e)
Metsän lumo: rakennetaan Kirsi Kunnaksen runoilla rikastettu kulkureitti Tiitiäisen metsään, jolloin mahdollistetaan pääsy metsään myös rollaattorin, pyörätuolin ja lastenvaunujen kanssa. (20 000 e)
Maisemakukkapeltoja Ylöjärvelle: lisätään maisemakukkapeltoja olemassa olevien lisäksi. (10 000 e)
Lisää viihtyisyyttä eri kaupunginosiin: lisätään eri alueiden viihtyisyyttä esim. kukkaistutuksilla ja viedään penkkejä eri alueille. (3000 e)
Asukkaiden yhteiset iltamat Sauriolla: järjestetään asukkaille ilmaisia iltamia, joissa on mahdollisuus tavata muita kulttuurin parissa. (6000 e)
Hetki nauramiselle stand up:n parissa: järjestetään stand up-esityksiä tulevien tapahtumien yhteyteen tai omana tapahtumana. (2000 e)
Toiminnalliset työpajat eri aiheisiin liittyen: järjestetään työpajoja esim. vaatehuoltoon ja moponkorjaukseen liittyen. (5000 e)
Monipuolistetaan leikkialueiden tarjontaa: lisätään mahdollisuuksia kuntoiluun leikkialueilla tai niiden läheisyydessä kuntoiluvälineiden avulla. (5000-10 000 e)
Maalla on mukavaa tapahtumat Kurussa ja Viljakkalassa: tehdään tapahtumien avulla tutuksi Kurun ja Viljakkalan kaupunginosia. (10 000 e)
Hankitaan kirjastoille lisää liikunta- ja urheiluvälineitä lainattavaksi: lisätään ja monipuolistetaan nykyistä tarjontaa kirjastoissa ja mahdollistetaan eri lajien kokeilu matalalla kynnyksellä. (5000 e)
Liikutaan yhdessä!: kutsutaan asukkaita liikkumaan yhdessä järjestämällä yhteisöllisiä liikunta- ja kulttuuritapahtumia eri kaupunginosissa. (6000 e)
Tehdään Ylöjärven Leija-kirjastoon aistiystävällinen Nepsy-nurkka: nepsynurkka olisi kaunis, rauhallinen, aistiesteetön paikka, jossa olisi esillä nepsy-aiheeseen liittyvää tietoa ja mahdollisuus lainata perheiden arkea helpottavia välineitä. (3000 e)
Nuorisopassi toisen asteen opiskelijoille: Nuorisopassi-hyvinvointisovelluksen avulla aktivoidaan nuorten arkea. Nuorisopassi on tällä hetkellä käytössä 5.-9.luokkalaisilla ylöjärveläisillä. (40 000 e)
Luonto nuorten hyvinvointia vahvistamassa: järjestetään tapahtumia ja retkiä luontoympäristössä nuorten hyvinvointia tukemaan. (7000 e)
Ikäihmisten virkistys- ja yhteisölliseen toimintaan: järjestään ikäihmisille suunnattu retki ja esim. vertais- ja ystävätoimintaa. (7000 e)
Pysytään pystyssä: tarjotaan liukuesteitä kenkiin erityisesti iäkkäille asukkaille. (7000 e)
Puisto-ohjaaja Ylöjärvelle kesän ajaksi: palkataan heinä-elokuuksi puisto-ohjaaja leikittämään ja liikuttamaan asukkaita puistoissa. (4000 e)
Rahat riittämään: yleisöluennolta vinkkejä omaan talouteen. (2000 e)
Voittaneiden ideoiden toteutusvaihe alkaa äänestyksen päättymisen jälkeen. Eniten ääniä saaneet ideat toteutetaan siinä järjestyksessä, kun ne mahtuvat budjettiin.
Ylöjärven kaupunki toteuttaa voittaneet ideat itse tai yhteistyössä valitsemansa kumppanin kanssa.
Kaupungin talousarvioon varatun 50 000 euron käyttökohde kiinnosti monia, sillä ideoita tuli hienot 330.
Ideoinnin teemana oli yhteisöllinen ilmapiiri. Ideoita tuli eri kustannusluokista ja eri kohderyhmille.
Vuonna 2023 äänestykseen päätyi 20 ideaa. Toukokuun aikana ylöjärveläiset saivat äänestää omia suosikki-ideioitaan. Äänestys päättyi 21.5.2023. Eniten ääniä sai Viljakkalan yhtenäiskoulun pihaan rakennettava monitoimikenttä, jonka suunnittelu on aloitettu.
Näin äänet jakautuivat eri ideoiden välillä:
Lisätään eri ikäisten mahdollisuuksia liikkumiseen ostamalla urheilutarvikkeita kouluille välituntileikkeihin, päiväkoteihin ja kirjastoihin lainattavaksi. (10 000–20 000 euroa) 30 % äänistä (284 kpl)
Uudistetaan nuorisotilojen yleisilmettä ja välineistöä. (10 000–20 000 euroa) 14 % äänistä (138 kpl)
Kotikaupunki tutuksi opastettujen kävelykierrosten avulla. (5000 euroa) 5 % äänistä (44 kpl)
Tarjotaan mahdollisuus bussikyytiin Ylöjärven reuna-alueilla asuville kaupungin järjestämiin yhteisöllisiin tapahtumiin. (5000 euroa) 11 % äänistä (110 kpl)
Luonto tutuksi -tapahtumasarja esimerkiksi Pikku-Ahvenistolla. (4000–6000 euroa) 5 % äänistä (44 kpl)
Kulttuuria ja hyvinvointia saman katon alla: järjestetään kulttuuri- ja hyvinvointitori-tapahtuma. (2000–3000 euroa) 7 % äänistä (64 kpl)
Liikunnallista elämäntapaa kaiken ikää -tapahtuma. (5000 euroa) 8 % äänistä (73 kpl)
Jokainen idea on käyty läpi kaupungin työntekijöistä ja yhteistyökumppaneista koostuvan työryhmän kanssa. Äänestykseen päätyi 19 ideaa. Ideoita voi äänestää 6.5-26.5 sähköisellä lomakkeella tällä sivulla tai paperilomakkeella kirjastoissa. Äänestämään pääset tästä linkistä: Osallistuvan budjetoinnin äänestys
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.