Asiakaspalvelu ja neuvonta
Rakennusvalvonnan palvelut on nykyisin sähköistetty kokonaan. Rakentamisen luvat, kuten rakennus-, toimenpide-, purku- sekä maisematyöluvat, haetaan täysin sähköisesti Lupapiste-palvelussa. Lupapisteessä haetaan myös puunkaatoluvat.
Rakennusvalvonnan ja kaavoituksen julkipanot ovat nähtävissä kaupungintalon aulassa olevalla julkipanonäytöllä sekä verkossa olevalla julkipanosivustolla.
Lupapalveluihin liittyvissä kysymyksissä toivomme, että lähestyisit meitä ensisijaisesti Lupapiste -sivuston neuvontapyynnön välityksellä. Lupa-asioissa sinua palvelee arkisin myös neuvontapuhelin. Tutustuthan tarvittaessa rakennusvalvonnan asiakaspalveluperiaatteeseen.
Ajankohtaista
Kevätkatselmus
Ylöjärven kaupungin rakennusvalvonta ja ympäristötoimi suorittavat rakennusjärjestyksen 9 §:n mukaista valvontaa kevätkatselmuksella 22.5.-31.5.2023 välisenä aikana. Katselmus painottuu tänä vuonna rakennusvalvonnalle tai ympäristötoimelle ilmoitettuihin kiinteistöihin, joissa on ollut jo pidempään jatkunutta epäsiisteyttä ja roskaantumista.
Katselmuksessa kiinnitetään huomiota kaupunkikuvaan vaikuttavien tekijöiden, kuten rakennusten julkisivujen, aitojen ja kevyiden rakennelmien kuntoon sekä tonteilla tapahtuvaan säilyttämiseen ja varastointiin.
Katselmuksessa todetuista epäkohdista lähetetään asianomaiselle kirjallinen kehotus, jossa annetaan määräaika kehotuksen täyttämiseen.
Ylöjärvellä 11.05.2023
Rakennusvalvonta ja ympäristötoimi
Rakennusvalvonnan kesäsulku 26.6.-30.7.2023. Kyseisenä aikana neuvontapuhelin ei palvele. Lupakäsittelyn lomat on keskitetty sulkuajalle, mutta lupia käsitellään resurssien mukaan. Rakennusvalvonta suorittaa sulkuaikana välttämättömät katselmukset, lisätiedot: https://www.ylojarvi.fi/katselmukset-ja-mittaukset
Ennen kesäsulkua naapurikuulemisien tilaukset tehtävä to 8.6.2023 klo 12 mennessä. Tämän jälkeen tulleet tilaukset suoritetaan elokuussa.
Arkistotilauksia toimitetaan sulkuaikana vaihtelevalla aikataululla, on hyvä varautua normaalia pidempiin toimitusaikoihin.
Rakennusvalvonta ottaa asiakkaita vastaan ajanvarauksella. Muista siis olla yhteydessä rakennusvalvonnan henkilöstöön tapaamisen sopimiseksi.
Arkistopalvelu
Arkistotilaukset tehdään alla olevalla lomakkeella sähköisesti. Asiakirjat toimitetaan 2 viikon kuluessa sähköisessä muodossa.
Palvelun hinta on 60 € + 24 % alv / alkava tunti.
Usein kysytyt kysymykset
Etkö löytänyt etsimääsi? Olemme koonneet vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin omalle sivulle.
Yhteystiedot
Poikkeukset: to 1.6. vain klo 13-14 ja 14.6.-22.6. vain klo 10-11
Mikäli et saa lupakäsittelijää kiinni, jätä tekstiviesti missä kerrot asiasi, niin teihin päin otetaan yhteyttä.
Lupasihteeri
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Lupavalmistelija
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Johtava rakennustarkastaja
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Apulaisrakennustarkastaja
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Lupainsinööri
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Lupainsinööri
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi