Eppu Normaali
Ylöjärven kaupungintalon aukiolla (Kuruntie 14) on kuvanveistäjä Kimmo Schroderuksen toteuttama Eppu Normaali -veistos, Alamökki. Veistos julkistettiin suuressa kansanjuhlassa 29.8.2018.
Alamökki-veistos kunnioittaa Eppu Normaali -yhtyeen ylöjärveläisiä juuria. Veistoksen nimi ja muoto viittaavat yhtyeen ensimmäiseen treenikämppään ja pitkäaikaiseen studioon, Ylöjärvellä sijaitsevaan ”alamökkiin”.
Alamökki liittyy kiinteästi paitsi Martti ja Mikko ”Pantse” Syrjän perheen ja veljesten yhtyeen historiaan myös Ylöjärven menneisyyteen. Alamökki on toiminut aikanaan Takamaan vanhan koulun keittolana.
Veistoksen idean keksi kuvanveistäjä Kimmo Schroderus, jolta Ylöjärven kaupunki tilasi teoksen. - Suurellakin tarinalla on lähes aina pieni alku. Alamökki on ollut poikkeuksellisen tärkeä Eppu Normaalin alkuvaiheiden ja koko olemassaolon mahdollistaja, Kimmo Schroderus perustelee.
Alamökki-veistos sijaitsee Ylöjärven kaupungintalon aukiolla, kirkon ja Räikänpuiston kupeessa.
Kunnianosoitus suomirockin jättiläiselle
Ylöjärven kaupunki halusi kunnioittaa veistoksella Eppu Normaalin ainutlaatuista uraa ja sitoutumista kotikaupunkiinsa. Veistoshanketta valmisteltiin ja vietiin eteenpäin yhteistyössä kaupungin ja Eppu Normaali -yhtyeen kesken vuosina 2016-2018.
Veistoshanke oli taiteellisesti kunnianhimoinen. Tavoitteena oli visuaalisesti merkityksellinen, näyttävä ja aikaa kestävä teos.
Teoksen toteuttajaksi valittiin kuvanveistäjä Kimmo Schroderus (s.1970), joka tunnetaan kookkaista teräsveistoksistaan ja Ars Fennica -palkinnostaan (2004).
Veistoksen budjetti oli noin 100 000 euroa ja se katettiin pääosin kaupungin saamilla testamenteilla, jotka oli osoitettu kulttuuritarkoitukseen.
Eppu Normaalin "Puhtoinen lähiöni" oli Ylöjärven asuntomessujen tunnuskappale vuonna 1996.
Katso Ylöjärveä Eppujen silmin
Ylöjärveen voi tutustua erityisellä mobiilisovelluksella, Eppu Normaalin Ylöjärvi.
Kyseessä on reittisovellus, joka tutustuttaa kävijän sekä Ylöjärven että Eppu Normaalin historiaan. Tutuksi tulevat esimerkiksi Moision koulun tupakkaruutu, Vahantajoki ja Mutalan seurantalo. Osa kohteista kertoo enemmän Ylöjärven kaupungin tarinaa, mutta kuitenkin Eppuihin kytkeytyen, joskus yllättävälläkin tavalla.
Kohdekuvaukset ovat suurimmalta osin Eppujen omaa käsialaa, etenkin Eppu Normaalin kitaristi Juha Torvinen oli mukana rakentamassa reittiä. Eppujen paikkojen historiaa lukee ääneen solisti Martti Syrjä. Teknisestä toteutuksesta vastaa Citynomadi Oy. Sovellus on maksuton.
Lataa Nomadi-reittisovellus tästä ja hae "Eppu Normaalin Ylöjärvi"
Mikko Saarelan muistometsä
Mastosvuoren alueella lähellä Ylöjärven keskustaa sijaitsee Eppu Normaalin alkuperäisjäsenen, Mikko Saarelan muistometsä. Saarela (16.1.1958-11.1.2019) oli Eppu Normaali -yhtyeen alkuajan basisti ja biisintekijä; myös yhtyeen nimi oli Saarelan ehdotus.
Muistometsän omistaa Luonnonperintösäätiö, jolle Ylöjärven kaupunki myi reilun 14 hehtaarin maa-alueen tammikuussa 2020.
Mitat: korkeus 325 cm, leveys 365 cm, syvyys 70 cm. Paino: 500 kg.
Tekniikka ja materiaali: valettu haponkestävä teräs.
Veistoksen mallina toimi Eppu Normaalin ensimmäisen treenikämpän, ”alamökin”, päätyseinä. Suoraan alamökin seinästä otetun silikonimuotin ja useiden työvaiheiden kautta edettiin lopputulokseen, joka on ohut ja kaartuileva, haponkestävästä teräksestä valettu veistos. Veistosprojektin valuosuudesta vastasi Taidevalimo P. Venäläinen Oy.
Veistoksen jalusta on Kurun harmaata graniittia ja sen toimitti ylöjärveläinen yritys, Tampereen Kovakivi Oy.
Veistos sijaitsee Ylöjärven kaupungintalon aukiolla (Kuruntie 14).
Dimensions: 325 x 365 x 70 cm.
Material: cast acid-resistant steel.
The sculpture is a direct casting of the wall of the first rehearsal and studio space of the band Eppu Normaali.
The base of the sculpture is made out of Kuru Grey granite.
Eppu Normaali, Suomen menestynein yhtye, perustettiin Ylöjärven lukiossa vuonna 1976. Yhtye on myynyt liki 2 miljoonaa levyä, joista se on vastaanottanut 42 jalometallilevyä. Yhtyeen suosituimpia biisejä ovat ”Vuonna ’85”, ”Murheellisten laulujen maa”, ”Kitara, taivas ja tähdet”, ”Nyt reppuni jupiset, riimisi rupiset” ja ”Baarikärpänen”.
Eppu Normaali oli ensimmäinen kotimainen yhtye, joka myi stadionin loppuun (2004). Yhtye teki saman uudelleen Tampereen Ratinan stadionilla 40-vuotisjuhlavuonnaan 2016. Bändistä on tehty myös kirja ja elokuva.
Eppu Normaali Oy ja sen tytäryhtiö Akun Tehdas saivat vuonna 2016 Ylöjärven kaupungin elinkeinopalkinnon. Samana vuonna yhtye sai myös maakuntahallituksen myöntämän Pirkanmaan palkinnon ja Pirkanmaan paikallislehtien Maakunta-Antti -palkinnon maakunnan hyväksi tehdystä merkittävästä työstä.
Ylöjärveläisten arjessa Eppu Normaali näkyy päivittäin kirjastoauto Repun muodossa. Auton ulkokuoren teippauksissa on katkelmia Eppujen biiseistä. Ja toki myös auton nimi viittaa Eppu Normaaliin.
Eppu Normaali: Martti Syrjä (laulu), Mikko "Pantse" Syrjä (kitara, laulu), Juha Torvinen (kitara), Sami Ruusukallio (basso, laulu) ja Aku Syrjä (rummut). Kuva Harri Hinkka.
Veistoshanke:
- Viestintäpäällikkö Tiina Helminen, p. 050 437 1247, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Eppu Normaalin haastattelupyynnöt:
- ProPromotion Oy, Taija Holm, p. 040 748 3435, taija@propromotion.fi
Kuvanveistäjä:
- Mikko Saarelan muistometsän kauppakirja allekirjoitettiin (23.1.2020)
- Kiitos kaikille Alamökki-veistoksen julkistamisjuhlaan osallistuneille (30.8.2018)
- Eppu Normaali -veistos julkistettiin - "Alamökki" kunnioittaa yhtyeen juuria (29.8.2018)
- Katso Ylöjärveä Eppujen silmin - lataa reittisovellus puhelimeesi (29.8.2018)
- Ylöjärvelle nousee Eppu Normaali -veistos kesällä 2018 (6.6.2017)
Toimipaikat
