Esitteet ja kirjat
Ylöjärven kaupunki ja sen yksiköt julkaisevat jonkin verran painettuja tai tulostettavia esitteitä. Niistä useimmat on tarkoitettu rajatulle kohderyhmälle.
Kaupungin matkailuesite ilmestyy vuosittain keväällä. Sitä on jaossa mm. kirjastoissa ja matkailukohteissa.
Ylöjärven matkailuesite 2022: Ihan Ylöjärvellä (pdf)
Tervetuloa Ylöjärvelle -kortti
Ylöjärven kaupunki tervehtii uusia paikkakuntalaisia Tervetuloa Ylöjärvelle -kortilla, joka toimii vapaalippuna uimahalliin koko perheelle.
Uudet ylöjärveläiset saavat kaupungilta tervetulokortin muutaman kuukauden kuluttua muutosta.
Kortti oikeuttaa yhteen maksuttomaan käyntiin joko uimahallissa tai Urheilutalon punttisalilla. Näiden sijasta myös squashin tai pöytätenniksen pelaaminen on mahdollista. Vapaalippu tulee käyttää yhdellä käyntikerralla joko yksin tai koko perheen voimin. Tarjous on voimassa vuoden osoitetarran päivämäärästä. Koronasulkujen takia vapaalippu on tällä hetkellä käytettävissä joustavasti yli vuoden ajan.
Tervetulokortti lähetetään kotitalouden vanhimmalle. Kaupunki tilaa osoitetiedot Digi- ja väestötietovirastosta ja saa ne kahden tai kolmen kuukauden viiveellä muutosta.
Kaupungintalolla myytävät kirjat
Kaupungintalolla ja Kurun kirjastossa on myynnissä lukuisia Ylöjärven ja Kurun historiaa käsitteleviä kirjoja. Teosten tiedot löytyvät alla olevasta listasta.
Kaupungintalo, Kuruntie 14, Ylöjärvi
Avoinna ma-pe klo 9 - 15 (kiinni heinäkuussa ja vuodenvaihteessa)
Kirjoja myydään taloustoimistossa: palvelusihteeri Jaana Viitanen, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Käteismaksu
- Helena Honka-Hallila
Ylöjärvi 1869-1994
Gummerus Kirjapaino Oy 1996
ISBN 951-96944-1-2
34 € - Helena Honka-Hallila
Ylöjärvi – Kotiseutuoppikirja
Ylöjärven kunta 1996 (2. painos 1998)
ISBN 951-96944-2-0
14 € - Juhani Saarenheimo
Vanhan Pirkkalan historia
Hämeen Kirjapaino Oy 1974
ISBN 951-99036-1-5
17 € - Martti Tyrkkö
Ylöjärven historiaa 1866-1965
Ylöjärven kunta 1967
10 € - Marjo Heikkilä
Kurun historia 1986-2008 (Vanhan Ruoveden historia III:5,3)
Ylöjärven kaupunki 2010
ISBN 978-951-96944-9-8
20 € - Erkki Laitinen
Kurun historia 1919-1985 (Vanhan Ruoveden historia III:5,2)
Kurun kunta 1992
ISBN 951-96478-0-5
10 € - Erkki Laitinen
Kurun historia 1867-1918 (Vanhan Ruoveden historia III:5,1)
Kurun kunta 1988
ISBN 952-90-0233-5
10 € - Huom! Kurun historian 1. ja 2. osa yhteishintaan 15 €
- Tomi Järvenpää
Ainan opinsaunasta monipuoliseksi sivistyslaitokseksi – Ylöjärven koululaitos 125 vuotta
Ylöjärven kaupunki 2008
ISBN 978-951-96944-5-0
30 € - Tomi Järvenpää
Yhteiskoulusta Y-linjaan – Ylöjärven oppikoulu 50 vuotta
Ylöjärven kaupunki 2008
ISBN 978-951-96944-7-4
20 € - Koonneet Hannu Kujanpää ja Hannele Rantanen
Runopuu – Ylöjärven koululaisten runoja ja kuvia
Ylöjärven kunnan sivistystoimi 1994
ISBN 951-96944-0-4
7 € - Vaka Telemäki
Ylöjärven kunnan Mutalan koulun sata vuotta
Pro Gradu -tutkielma, Oulun yliopisto, Kajaanin opettajankoulutuslaitos 1997
Gummerus Kirjapaino Oy 1999
ISBN 951-96944-3-9
10 € - Viljakkalan murrekirja ISBN 951-717-347-4
15 € - Kleetuksen pakinoita (pehmeäkantinen)
3,50 € - Eija Teivas
Huviloita pyyntimailla, ketoja kaupungin kupeessa
Ylöjärven kulttuuriympäristöohjelma
ISBN 951-96944-4-7
25 € -
Arkeen Voimaa - pienin muutoksin kohti sujuvaa arkea
Suomen Kuntaliitto ISBN 978-952-293-272-3
10 €
Kurun kirjastossa myytävät kirjat
Kurun kirjasto ja palvelupiste, Kauppatie 7-9, 34300 Kuru
Yhteystiedot: 050 437 1118, kirjasto.kuru@ylojarvi.fi
Käteismaksu
- Marjo Heikkilä
Kurun historia 1986-2008 (Vanhan Ruoveden historia III:5,3)
Ylöjärven kaupunki 2010
ISBN 978-951-96944-9-8
20 € - Erkki Laitinen
Kurun historia 1919-1985 (Vanhan Ruoveden historia III:5,2)
Kurun kunta 1992
ISBN 951-96478-0-5
10 € - Erkki Laitinen
Kurun historia 1867-1918 (Vanhan Ruoveden historia III:5,1)
Kurun kunta 1988
ISBN 952-90-0233-5
10 €
Huom. Kurun historian 1. ja 2. osa yhteishintaan 15 € - Söyrinki Niilo, Luho Ville, Jokipii Mauno
Vanhan-Ruoveden historiatoimikunta 1989
ISBN 952-90034-2-0
10 € - Kurun kunta, kulttuuritoimi, Pohjanoro Annakaisa (toim.)
Meidän Matit ja Hennat vuosina 1974-2006
Kurun kunta 2006
25 €
Yhteystiedot

Viestintäpäällikkö
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Kuruntie 14, 33470 Ylöjärvi