Liikkuva nuorisotyö
Rundi on Nuorisopalveluiden liikkuvan nuorisotyön käytössä oleva matkailuauto, joka toimii liikkuvana nuorisotilana. Rundin tavoitteena on nuorisotyön näkyvyyden lisääminen nuorten vapaa-ajalla. Rundiin voi tulla esimerkiksi hengailemaan, kahvittelemaan tai pelaamaan lautapelejä. Kesäisin mukana on myös erilaisia piha-aktiviteetteja.
Rundi liikkuu koko Ylöjärven alueella, esimerkiksi koulujen pihoissa ja puistoissa. Rundin voi myös toivoa tulemaan omille toivepaikoille somen tai puhelimen välityksellä. Rundin pääkohderyhmä on yli 13-vuotiaat nuoret, mutta kaiken ikäiset ovat tervetulleita moikkaamaan Rundilaisia.
Rundin liikkeistä tiedotetaan pääsääntöisesti Rundin somekanavissa.
Kevät 2023 Rundiajat:
Keskusta, Vuorentausta, Metsäkylä, Asuntila, Siivikkala, Vahanta, Ylinen, Mutala, Takamaa ja kaikki siltä väliltä
Tiistai klo 16-20
Keskiviikko klo 16-20
Perjantai/Lauantai (vuoroviikoin) klo 18-22
Rundi palaa Kuruun ja Viljakkalaan toukokuussa.
Rundi x Liikuntaneuvonta
Rundi x Liikuntaneuvontakerroilla Rundissa on mukana liikunnanohjaaja Riikka Tuominen. Riikalta voi tulla kyselemään liikkuntaneuvonnasta, Ylöjärven harrastusmahdollisuuksista ja nuorten kuntosaliryhmistä.
Lisätietoja liikuntaneuvonnasta:
Riikka Tuominen p.050 365 2341 / etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Kevät 2023 Rundi x Liikuntaneuvonta
Maanantai 16.1 klo 16.30-20
Maanantai 6.2 klo 16.30-20
Maanantai 6.3 klo 16.30-20
Maanantai 3.4 klo 16.30-20
Maanantai 8.5 klo 16.30-20
Yhteystiedot
Nuoriso-ohjaaja
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Erityisnuorisotyöntekijä
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Ota Rundi haltuun somessa
Instagram, Tiktok ja Snapchat:
@rundi_official
Rundin puhelin:
p. 041 730 8237
Facebook-sivu:
Ylöjärven liikkuva nuorisotyö - Rundi tai @matkailuautorundi