Hyppää sisältöön

Luonnonsuojelu

Luonnonsuojelun tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen sekä luonnonkauneuden ja maisema-arvojen vaaliminen, luonnonvarojen ja luonnonympäristön kestävän käytön tukeminen, luonnontuntemuksen ja yleisen luonnonharrastuksen lisääminen sekä luonnontutkimuksen edistäminen.

Luonnonsuojelualueet

Ylöjärven maapinta-alasta on rauhoitettu luonnonsuojelulailla noin 3,5 %. Suurimmat luonnonsuojelualueet ovat Metsähallituksen mailla Kurun alueella.

Ylöjärvellä on Seitsemisen kansallispuiston lisäksi neljä valtion mailla sijaitsevaa laajempaa luonnonsuojelualuetta. Lakisääteisten suojelualueiden lisäksi Metsähallituksella on lukuisia muita suojelukohteita. Metsähallituksen suojelukohteisiin kuuluu myös soidensuojeluohjelman täydennyskohteita ja muutamia pienempiä Metso-rauhoituskohteita. Luonnonsuojelualueita ja suojelukohteita on valtion mailla kaikkiaan 15 kappaletta ja niiden pinta-ala on yhteensä noin 5 580 ha.

Ylöjärven kaupungin mailla sijaitsee seitsemän rauhoitettua luonnonsuojelualuetta. Suurin luonnonsuojelualueista on Pikku-Ahveniston - Julkujärven suojelualue harjulla.

Yhteensä muilla kuin valtion mailla olevia rauhoitettuja luonnonsuojelualueita on yli 30. Näiden lisäksi on viisi pienialaista suojeltua jalopuumetsikköä. Muiden kuin valtion mailla olevien luonnonsuojelualueiden pinta-ala on yhteensä noin 425 ha.

Ylöjärven kaupungin mailla olevat luonnonsuojelualueet:

  • Ansomäki
  • Leppioja
  • Mastosvuori
  • Mikkolankorpi
  • Mustalammi
  • Pikku-Ahveniston - Julkujärven alue
  • Vironvuoret

Natura-alueet

Euroopan Unionin Natura 2000 -verkoston tarkoituksena on turvata luontodirektiivissä määriteltyjen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suojelu. Lisäksi verkostoon kuuluu lintudirektiivin mukaisia erityisalueita. Ylöjärveltä Natura 2000 -verkostoon on nimetty 18 kohdetta, joista osa on rauhoitettu luonnonsuojelulailla. Lisäksi muutamaan kohteeseen on perustettu erilaisia suojelumetsiä.

Ylöjärvellä sijaitsevat Natura 2000 -alueet ja niiden kuvaukset löytyvät ympäristöhallinnon verkkosivuilta.

Uhanalaiset lajit

Ylöjärvellä tiedetään esiintyvän noin 50 valtakunnallisestikin uhanalaista lajia. Jokihelmisimpukkaa eli raakkua tavataan sekä Ruonanjoella että Ylöjärven Pinsiön lähteestä alkavalla Pinsiön-Matalusjoella.

Raakun suojelemiseksi on tehty useita selvityksiä niin jokiuomissa kuin valuma-alueillakin Kolmen helmen joet -projektin yhteydessä. Hämeenkyrön kunta sekä Nokian ja Ylöjärven kaupungit ovat yhteisyössä laatineet raakkujokien suojeluoppaan jokivarsien asukkaille ja toimijoille. Oppaassa on hyödyllistä tietoa raakusta ja sen suojelemisesta sekä ohjeita raakun suojelun huomioimiseksi maatalouden, metsänhoidon, asumisen ja rakentamisen osalta.

Muita uhanalaisia lajeja ovat nisäkkäistä mm. euroopanmajava sekä linnuista törmäpääsky, peltosirkku ja keltavästäräkki. Uhanalaisia putkilokasveja ovat mm. kirkiruoho, saunionoidanlukko ja hirvenkello. Jäkälistä, sienistä, sammalista ja hyönteisistä on toistaiseksi tietoa hyvin vähän. Uhanalaisista hyönteisistä Ylöjärvellä tavataan palosirkan ohella mm. lahokapoa ja vaaleaharmoyökköstä sekä itiökasveista mm. erakkokääpää, harsosammalta ja kalliokeuhkojäkälää.

Maasto- ja veneliikennerajoitukset

Moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla maastossa ajoon tarvitaan maanomistajan lupa. Ajamista maastossa voidaan rajoittaa tai kieltää ELY-keskuksen päätöksellä. Vesiliikennettä koskevat kiellot ja rajoitukset antaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Ylöjärvellä maastoliikennettä on rajoitettu erillisellä päätöksellä harjualueella. Vesiliikennekieltoja on Keijärvellä, Leppäjärvellä, Mastosjärvellä, Siivikkalan uimarannan lähellä, Särkijärvellä (Viljakkala) ja Veittijärvellä. Vesiliikenteen nopeusrajoituksia on Karhejärvellä, Kitarilla, Koikeroisella, Mälityllä, Sauninjärvellä, Työläjärvellä sekä Laakonselkä-Vahantalahden alueella.

Maastoliikenteen aluerajoitukset löytyvät ympäristöhallinnon verkkosivuilta. Vesiliikenteen aluerajoitukset löytyvät Traficomin verkkosivuilta.

Moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttämistä maastossa valvovat poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos. Vesikulkuneuvojen käyttämistä vesialueella valvoo näiden lisäksi myös Traficom.

Yhteystiedot

Kokko Laura
Ympäristösuunnittelija
044 481 1402
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Kuruntie 14, 33470 Ylöjärvi
Päivitetty: 31.8.2020