Ympäristönsuojelu
Ylöjärven ympäristönsuojeluviranomaisena toimii ympäristölautakunta. Ympäristölautakunta on delegoinut osan päätäntävallastaan ympäristötoimen viranhaltijoille, jotka valmistelevat asioita lautakunnan päätettäväksi.
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen valvoo ja edistää alueensa ympäristönsuojelua.Tavoitteena on turvata asukkaille terveellinen ja viihtyisä sekä kestävä ja monimuotoinen elinympäristö.
Ympäristönsuojelun tehtäviä ovat mm. ympäristönsuojelu-, jäte-, maa-aines-, vesihuolto- ja vesilain sekä maastoliikenne- ja vesiliikennelain mukaiset tehtävät sekä ohjaus ja neuvonta.
Ympäristötoimi ottaa asiakkaita vastaan ajanvarauksesta. Sovithan siis tapaamisesta etukäteen.
Ympäristönsuojelumääräykset
Ympäristönsuojelumääräykset ovat kunnan ympäristön erityispiirteet ja paikalliset olosuhteet huomioon ottavia, kansalaisia ja viranomaisia sitovia määräyksiä. Niillä ohjataan esimerkiksi jätevesien käsittelyä, kemikaalien varastointia ja käsittelyä sekä meluilmoituksen tekemistä.
Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Ylöjärven kaupungin ympäristönsuojelumääräykset kokouksessaan 12.9.2022 § 81. Määräykset ovat tulleet voimaan 1.11.2022.
Taksat
Ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun ympäristölautakunnan hyväksymän ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain, merenkulun ympäristönsuojelulain, jätelain ja vesilain mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä.
Taksan mukainen maksu peritään lisäksi valvontaohjelmaan perustuvista luvanvaraisen ja rekisteröitävän toiminnan määräaikaistarkastuksista ja niiden muusta ohjelmaan perustuvasta säännöllisestä valvonnasta sekä tarkastuksista, jotka ovat tarpeen ympäristönsuojelulaissa tarkoitetun kiellon tai määräyksen noudattamisen valvomiseksi taikka toiminnan keskeyttämisen valvomiseksi.
Lisäksi ympäristönsuojeluviranomainen perii maksun maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä luvanhakijalta tai -haltijalta ympäristölautakunnan hyväksymän maa-ainestaksan mukaisesti.
Valvontasuunnitelma
Ympäristönsuojeluun liittyvän valvonnan tavoitteena on ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja mahdollisesti tapahtuneesta pilaantumisesta aiheutuneiden haittojen korjaaminen. Lisäksi valvonnan tavoitteena on ehkäistä jätteistä ja jätehuollosta aiheutuvia haittoja ja edistää jätteiden hyötykäyttöä.
Valvonnassa huolehditaan, että lainsäädäntöä ja sen nojalla annettuja määräyksiä noudatetaan. Valvonnan kohteita ovat mm. luvanvaraiset ja rekisteröitävät toiminnat.
Ylöjärven kaupungin ympäristönsuojelussa valvonta perustuu vuosille 2020-2023 laadittuun valvontasuunnitelmaan.
Ympäristölautakunta vahvistaa vuosittain valvontasuunnitelmaan pohjautuvan valvontaohjelman vuoden aikana tehtävistä tarkastuksista ja muista valvontatoimenpiteistä. Muita valvontatarkastuksia voidaan tehdä ympäristönsuojeluun tehtyjen ilmoitusten tai viranhaltijoiden omien havaintojen perusteella.
Toimipaikat

kirjaamo@ylojarvi.fi
Kuruntie 14, PL 22, 33470 Ylöjärvi / avoinna ma-pe klo 9-15
Näytä kartalla
Yhteystiedot
Ympäristöpäällikkö
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Kuruntie 14, 33470 Ylöjärvi
vs. ympäristötarkastaja
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Taksat ja määräykset
Ylöjärven kaupungin ympäristönsuojelumääräykset (pdf)
Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1.1.2023 alkaen
Valvontasuunnitelma