Hyppää sisältöön

Iltapäivätoiminta

Iltapäivätoimintaa järjestetään Ylöjärven kaupungin perusopetuksessa oleville 1. ja 2. luokan oppilaille ja erityisen tuen päätöksen saaneille oppilaille, pääsääntöisesti kolmanteen luokkaan saakka. Toimintapaikka myönnetään lapsille, joilla ei ole vanhempia kotona koulupäivän jälkeen. Iltapäivätoiminta päättyy koulupäivinä kello 17.

Iltapäivätoiminta pitää pienestä koululaisesta huolta koulupäivän jälkeen. Koululainen voi osallistua aikuisen ohjauksessa monipuoliseen, virkistävään toimintaan tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Kiireisen koulutyön jälkeen on mahdollisuus myös rauhoittua ja levätä. Kuukausimaksuun sisältyy välipala.

Monet lapset viettävät pitkiä aikoja koulun jälkeen ilman turvallisen aikuisen läsnäoloa. Iltapäivätoiminnalla pyritään ennaltaehkäisemään riskitekijöitä, jotka liittyvät lapsen valvomattomaan ajankäyttöön ja yksinoloon.

Haku Wilman kautta

Haku tapahtuu Wilman kautta hakemukset ja päätökset -välilehdeltä. Koulutulokkaille Wilma-tunnukset lähetetään lähikoulupäätöksen mukana.

Lapsesi iltapäivätoiminnan järjestelyistä voit keskustella iltapäivätoiminnan palvelupäällikön kanssa.

Toivomme, että palaute annetaan ensisijaisesti toimintapaikkaan. Saadut palautteet käsitellään ohjaajien kanssa.

Mahdolliset epäkohdat pyrimme luonnollisesti korjaamaan ja saamamme palautteen otamme huomioon toiminnan kehittämisessä.

Lasten liike -laatutunnus

Ylöjärven kaupungin järjestämälle iltapäivätoiminnalle on myönnetty Olympiakomitean Lasten Liike -tunnus. Iltapäivätoiminnan ohjaajat ovat osallistuneet Lasten Liike -ohjaajakoulutukseen. Toiminnassa toteutuvat lasten liikunnan laatutekijät ja se on laadukkaasti organisoitua.

Toimintasuunnitelma lukuvuodelle 2023-2024 (pdf)

Perusopetuslain 48 c § mukaan kunnan tulee arvioida antamaansa tai hankkimaansa iltapäivätoimintaa sekä osallistua toimintansa ulkopuoliseen arviointiin. Arviointien keskeiset tulokset tulee julkistaa.

Ylöjärven kaupunki järjesti asiakastyytyväisyyskyselyn koululaisten iltapäivätoiminnassa mukana olevien lasten huoltajille 21.11.- 4.12.2022.  Kaupungin, seurakunnan ja YMCAn toiminnassa mukana olevien lasten huoltajille järjestettiin omat kyselyt. Kyselyyn vastasi 197 huoltajaa. 

Kyselyn perusteella iltapäivätoiminta sai hyvät arvosanat ja esimerkiksi toiminta-ajat vastasivat perheiden tarpeita ja lapset viihtyivät toiminnassa. Ylöjärven kaupungin iltapäivätoiminnan laatua arvioidaan ja kehitetään asiakastyytyväisyyskyselyillä. 

Kaupungin tulokset (pdf)

Seurakunnan tulokset (pdf)

YMCAn tulokset (pdf)

Yhteystiedot

Korkala Birgitta
Iltapäivätoiminnan palvelupäällikkö
050 358 2735
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Kuruntie 14, 33470 Ylöjärvi

Iltapäivätoiminnan toimipaikat

Toimipaikkojen yhteystiedot

Lasten Liike logo

Päivitetty: 21.9.2023