Siirry sisältöön
Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/Kiinnostaisiko beach volley tai frisbeen heittely? Lainaa kirjastosta kesään sopivat liikuntavälineet

Ylöjärven kirjastojen lainattavat liikuntavälineet on päivitetty kesävälineisiin. Siinä missä talvella mukaan saattoi lainata retkiluistimet tai lumikengät, nyt lainattavana frisbeekiekkoja, beach volley -setti, mölkky ja roskapihdit. Valikoimassa on myös sup-lautoja, mutta niihin on pitkä varausjono.

Sisäliikuntavälineitä on lainattavissa samaan tapaan kuin kylmempäänkin aikaan, ja niitä voi käyttää myös ulkona. Esimerkiksi hulavannetta voi pyörittää vaikkapa lähipuistossa ja kahvakuulatreenikin onnistuu takapihalla. Lisäksi välinevalikoimaan kuuluu tasapainolautoja ja padel-mailoja. Talviliikuntavälineet on viety odottamaan seuraavaa talvea.

Leijassa välineet voi lainata sekä itsepalvelupisteeltä että henkilökunnalta, Kurussa ja Viljakkalassa vain henkilökunnalta eli omatoimiaikana liikuntavälineitä ei voi lainata. Liikuntavälineiden laina-aika on tällä hetkellä yhden viikon.

Välineet ja niiden kantokassit pitää kuivattaa käytön jälkeen, ja välineiden käyttö on asiakkaan omalla vastuulla. Välineen kunto on hyvä tarkastaa ennen käyttöä.