Museotoiminta

Ylöjärven museoon on siirretty rakennuksia eri puolilta Ylöjärveä. Museoalueella on kaikkiaan yksitoista rakennusta, joista yhdeksän on avoinna yleisölle. Suurin osa rakennuksista on peräisin 1800-luvulta. Museoalueen päärakennus on Korpulan talo, jonka pihapiiriin kuuluvat lisäksi mäkitupa ja 1700-luvun lopulla valmistunut viehättävä luhtiaitta Pengonpohjan Intistä. Pihan perällä  on suutari Niinisalon entinen tupa ja pieni savusauna. Museoalueelle johtavan portin vieressä on Teivaalan kartanon vanha sepän paja ja laidemmalla riihi.

1. Päärakennus Korpulan tuparakennus

Päärakennuksessa on jokapäiväiseen elämään liittyvää esineistöä; pirtissä on kehrätty ja tehty talvisin puuesineitä, tuvassa keitetty kahvit ja puurot. Korpulan talo on rakennettu 1800-luvulla. Rakennus on siirretty museolle vuonna 1969 Pengonpohjan Korpulasta. Korpulan tuparakennuksen on lahjoittanut Olga Korpula.

2. Sepän paja

Seppä on ollut tärkeä käsityöläinen suomalaisessa maatalousyhteiskunnassa ja sepän pajassa on nähtävillä sepän käyttämiä työvälineitä. Paja on rakennettu 1800-luvun puolivälissä Teivaalaan, josta se on siirretty museolle vuonna 1977. Pajan on museolle lahjoittanut Teivaalan kartano.

3. Viljamakasiini

1800-luvun puolivälissä rakennettu kaksikerroksinen viljamakasiini on ensimmäinen museoalueelle siirretty rakennus. Makasiinissa on esillä ruokatalouteen ja puukäsitöihin liittyvää esineistöä eri vuosikymmeniltä. Rakennus on siirretty kunnan omistamalta Tiuran tilalta museonmäelle vuonna 1960.

4. Aitta

Aitta on rakennettu vuonna 1806 ja siirretty museolle Mutalasta vuonna 1970. Aitan on lahjoittanut museolle Matti Lehtonen.

5. Luhtiaitta

Vanhin museon rakennuksista on 1700-luvun loppupuolen avorintainen luhtiaitta. Luhtiaitan yläkerrassa on kauniit puuleikkaukset. Aitan alakerroksessa on esillä kotitalousesineitä. Rakennus on siirretty Pengonpohjan Intiltä museolle vuonna 1991. Luhtiaitan on lahjoittanut Aira Intti.

6. Suojasten talon mäkitupa

Mäkitupa on rakennettu 1800-luvulla nykyisen As. Oy Sillmannin tontille Ylöjärven kirkonkylään. Punamullattu tupa toimii museon toimistotilana. Mäkituvan on lahjoittanut Ylöjärven museolle Terttu Syrjänen vuonna 1973.

7. Liiteri

Liiteri on rakennettu alkujaan ladoksi 1900-luvun Takamaalla. Rakennus pystytettiin museolle vuonna 1975. Liiterin on lahjoittanut Eero Jokinen.

8. Sauna

Lautarakenteinen sauna on rakennettu 1800-luvun alkupuolella Kyöstilän Mäkelän talon sikalaksi. Rakennus on muutettu myöhemmin saunaksi Takamaan Multisiltaan, josta sauna siirettiin museolle vuonna 1970. Saunan on lahjoittanut Tyyne Multisilta.

9. Suutarin pirtti

Suutarilassa voi tutustua suutarin ja räätälin työstä kertovaan näyttelyyn. Suutarin pirtti on rakennettu 1800-luvulla. Rakennus on suutari Kalle Niinisalon entinen asunto, joka sijaitsi lähellä Sauriota, entistä Ylöjärven työväenopistoa. Suutarin pirtti on siirretty museolle vuonna 1976.

10. Niittylato

Niittylato on rakennettu vuosisadan vaihteessa Huuhkakylän Alaselle, josta se on siirretty museolle vuonna 1983.

11. Riihi

Riihessä on nähtävillä maatalouteen ja viljan puintiin liittyvää esineistöä sekä erikoisuutena hevoskiertopuimuri. Museon ensimmäinen riihi paloi vuonna 1986. Sen oli lahjoittanut Tyyne ja Kalle Suorsalammin perikunta vuonna 1971. Uusi riihi on ostettu Keskisen tilalta, Harjamäen perikunnalta, Ikaalisten Iso-Röyhiöstä. Riihi pystytettiin museolle vuonna 1986 ja laajennettiin vuonna 1995.

Kurun ulkomuseoalueella on paljon mielenkiintoista nähtävää. Pihapiirissä on kaikkiaan kuusi rakennusta, joista keskeisin on Vänrikki Stoolin tupa. Museon rakennuksissa esitellään entisajan elämänmenoon liittyvää esineistöä.

1. Vänrikki Stoolin tupa

Kurun ulkomuseon keskeisin nähtävyys on Vänrikki Stoolin tupa, jossa on asunut vänrikki Karl Gustaf Polviander (1788-1876). Vänrikki Polviander otti osaa Ruotsin sotaan Napoleonin sotajoukkoja vastaan Pommerissa vuonna 1807 sekä vuosina 1808-1809 käytyyn Suomen sotaan. Vänrikki Polviander toimi taisteluiden etujoukoissa Kuninkaallisen Porin Rykmentin lipunkantajana. Hän oli kuollessaan vuonna 1876 viimeisiä Suomen sodan veteraaneja. Tämä Suomen sodan esikuva asui lopun elämänsä virkatalossaan Kurun Hainarissa. Vänrikki Stoolin tuvassa vieraili usein nuori ylioppilas J.L. Runeberg, joka mielellään kuunteli eloisan vänrikin tarinoita sodista ja kansanelämästä. Näistä vänrikin tarinoista Runeberg sai aineistoa moniin runokokoelmiinsa, mm. teokseensa Vänrikki Stoolin tarinat.

Alkuperäinen 1750-luvulla rakennettu vänrikki Polvianderin virkatalo oli kaksiosainen. Virkatalo sijaitsi alunperin Hainarilla, noin kahden kilometrin päässä nykyisestä sijaintipaikastaan. Polvianderin  kuoleman jälkeen pirtin puoleinen pää muutettiin Hainarin torpaksi. Kamarinpuoleinen osa siirrettiin vuonna 1903 Turkuun, Turun linnan viereen vasta perustettuun ulkomuseoon. Siellä Stoolin tupa oli lähes 60 vuotta, selviten pienillä vahingoilla Turun pommituksista talvi- ja jatkosodan aikana. Kurun ulkomuseoalue perustettiin vuonna 1960 ja Vänrikki Stoolin tupa tuotiin takaisin Kuruun sen keskeiseksi nähtävyydeksi. Tupa on säilytetty alkuperäisasussaan ja se käsittää kaksi huonetta - kamarin ja Polvianderin huoneen, jossa on nähtävillä monia vänrikin tekemiä esineitä.

2. Jalkamylly

Museoalueen halki virtaavan Hoppasjoen koskessa sijaitsee jalkamylly, joka on vesivoimalla käyvä jauhomyllyjen alkukantaisin tyyppi. Mylly on rakennettu varhain 1800-luvulla ja siihen on suoritettu perusteellinen korjaus 1921. Mylly on sijainnut alkujaan Iso-Mustajärven ja Poikelisjärven välisen joen varrella.

3. Riima-aitat

Ulkomuseon alueella sijaitsee kaksi riima-aittaa. Aitoista toinen on rakennettu 1600-luvun loppuvuosina ja se on maakunnan vanhimpia puurakennuksia. Aitta on siirretty museoalueelle Kurun kirkonkylän Kangasniemen talosta. Toinen riima-aitta on värkkiaitta eli siellä on säilytetty työvälineitä. Vuonna 1737 rakennettu aitta on siirretty ulkomuseoon Itä-Aureen Sormuselta.

4. Luhtiaitta

Luhtiaitta on rakennettu 1810-luvulla ja se sijaitsi alunperin Kurun luutnantin puustellissa. Rakennuksen alakerrassa on esillä monipuolista entisajan elämänmenoon liittyvää esineistöä. Luhtiaittaa restauroitiin vuonna 2012 Museoviraston harkinnanvaraisella valtionavustuksella.

5. Savusauna

Savusauna on rakennettu 1800-luvulla ja se on tuotu museolle Leppästen talosta. Rakennuksessa esitellään saunomiseen liittyvää esineistöä.

Haverin kaivosalue on listattuna vuoden 2010 alussa päivitetyllä Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen listalla. Listalla todetaan Haverin kaivoksen olevan varhaisen suomalaisen kaivostoiminnan edustaja, jolla on ollut merkitystä Tampereen teollistumisessa.

1700-luku ja 1800-luku: ‘Epäpuhtaudet’ haittaavat toimintaa

Haveri on tunnettu kultakaivoshistoriansa ansiosta sekä Suomessa että sen rajojen ulkopuolella. Ensimmäiset asiakirjamerkinnät Haverin kaivoksesta löytyvät vuodelta 1726. Pienimuotoinen avolouhinta tuotti rautamalmia, josta epäpuhtauksia ei 1700-luvun menetelmin osattu poistaa.

Toiminta laantuikin vuosisadan vaihteeseen mennessä. Haverin voidaan sanoa seuraavalla vuosisadalla vaikuttaneen Tampereen kehitykseen, sillä Tammerkosken niskalle 1843 perustettu masuuni sai suurimman osan tarvitsemastaan malmista sieltä.

1850-luvulla Haverissa oli useita kaivantoja eli kruuveja, joista suurimmat yli 30 metriä syviä. Työmiehiä kaivoksella oli parisenkymmentä. Epäpuhtaudet haittasivat tuotantoa, ja toiminta vaimenikin lähes 70 vuodeksi.

1900-luku: Oy Vuoksenniska Ab

Merkittävin vaihe Haverin kaivoshistoriassa alkoi 1935, kun Oy Vuoksenniska Ab kiinnostui alueen malmivaroista. Haverin esiintymän vallannut professori Hans Hausen myi kaivosoikeudet Oy Vuoksenniska Ab:lle käytetystä autosta. Tutkimuksissa menneiden vuosisatojen epäpuhtaudet osoittautuivat hopeaksi ja kullaksi.

Kaivoksen johtoon tuli vuori-insinööri ja vapaaherra Erik Aminoff, joka oli kunnostautunut lukuisilla kaivoksilla mm. USA:ssa, Siperiassa, Mantshuriassa, Kiinassa ja Filippiineillä. Aminoff johti kaivosta aina vuoteen 1952 ja tultiin myöhemmin tuntemaan Haverin paronina.

Tuotantorakennuksia alettiin rakentaa 1939 sodan varjossa, ja alueelle syntyikin mm. kaivostupa, kompressoriasema, korjauspaja, muuntamokeskus, rikastamo, varastohalli sekä pumppuasema Kyrösjärven rantaan.

Koekuilua louhittiin aina 65 metrin syvyyteen, ja vuonna 1942 tuotannon käynnistyessä valmistui 120 metriä syvä tuotantokuilu. Työtasot avattiin 50 sekä 100 metrin syvyyteen. Lisäksi malmia otettiin edelleen nähtävästä avolouhoksesta, joka on 85 metriä syvä ja 125 metriä leveä. Kaivoskäytävää Haveriin avattiin vuosina 1942-1960 yhteensä noin 2,5 kilometriä.

Kaivoksen työntekijöinä käytettiin myös venäläisiä sotavankeja, joiden olosuhteet kaivoksella lienevät olleet siedettävämmät kuin vankileireillä. Sodan aikana Haverin kaivos tuotti strategisesti tärkeää kuparia parhaimmillaan noin 180 tonnia vuodessa, vaikkakin kulta oli aina kaivoksen tärkein tuote.

Noin 20 toimintavuotensa aikana Haverin kultakaivos tyydytti maamme koko kultatarpeen ja hieman enemmänkin. Puhdasta kultaa saatiin kilon harkko päivässä.

Erityisen ylpeitä haverilaiset ovat siitä, että Helsingin vuoden 1952 olympialaisten kultamitalit valmistettiin Haverin kullasta, ja ne ovatkin kautta aikain kultapitoisimmat lajissaan. Kaivoksen henkilökuntaa varten rakennettiin vanhan ruukinperinteen mukainen yhdyskunta: työväen asunnot eli Piippulanrivi lähimmäksi kaivosta ja johtajien talot kauemmaksi kauniin Kyrösjärven rannalle.

Toimihenkilöporras sijoitettiin näiden välimaastoon. Laajimmillaan kaivoksessa työskenteli 150 henkilöä, ja kultakylässä asui useita satoja ihmisiä. Haveri oli aktiivinen ja toimiva yhteisö, jossa oli omat palvelut ja jossa harrastettiin paljon.

Sodan jälkeen kullan hinta laski kilpailun lisääntyessä ja Haverin kaivoskin joutui kamppailemaan kilpailluilla markkinoilla. Erilaisten uudistustöiden ja sattumusten jälkeen kaivos kuitenkin pystyi jatkamaan toimintaansa kilpailukykyisenä.

Kaivos suljettiin lopulta kultasuonten tyrehdyttyä vuonna 1961. Viimeksi runsaasti julkisuutta saaneita kaivostutkimuksia alueella tehtiin vuosina 1998-1999. Ne eivät odotuksista huolimatta johtaneet toiminnan uudelleen käynnistykseen.

Vuosituhannen vaihde: virkistyspalveluja tuottamaan

Kaivostoiminnan päätyttyä käynnistyi alueella ravintola- ja kurssitoiminta. 1980-luvulla vanhan kaivosmäen ja Kyrösjärven väliin valmistui lähes 30 korkeatasoista lomamökkiä, uimaranta sekä tenniskenttä. 1990-luvun lopulla Haverissa käynnistyi usean vuoden kehittämishanke, joka nosti Haverin tasoa korkeatasoisena matkailukohteena.

Piippulanrivin kaivosaikaisten asuntojen kunnostus on edennyt hyvin pitkälle. Itse kaivosrakennukset ovat kuitenkin päässeet ajan saatossa rapistumaan. Kulttuuripalvelut kunnostaa rakennuksia yhdessä Haveri ry:n kanssa.

Haverin vaikuttavin nähtävyys on kultakaivoksen kallioreunainen avokuilu, joka tutkimusten päätyttyä on jälleen hiljalleen täyttynyt vedellä. Turva-aidan eristämälle alueelle suunnitellaan rakennettavaksi lisää näköalatasanteita.

Lähteet:

Blomgren Christer (toim). 1999. Rautainen leipäpuu: muistoja ja muistelmia tehtailta ja kaivoksilta. Imatra Steel Oy Ab.
Lassila Pekka (toim.). Haverin kaivomiljöö ja Viljakkala -tietopaketti.
Viljakkalan Haveri ry. 2001. Kultahippuja.

Kurun koulumuseo on Keihäslahden vanhalla koululla. Se on yleensä avoinna taidenäyttelyiden aukioloaikoina heinäkuussa tai erikseen sovittavana aikana.

Koulumuseo oli aikoinaan ensimmäisiä laatuaan. Sen aineistoa alettiin kerätä Tapio Mäkisen ajatuksesta vuonna 1981, kun Kurun ensimmäisen kansakoulun perustamisesta tuli kuluneeksi sata vuotta. Koulumuseo aukesi kuitenkin vasta kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1991, kun Veli Salin kokosi kerätyn kouluaineiston museoksi.

Koulumuseossa on esillä aineistoa Kurun alueen kouluista 1800-luvulta saakka.