Perinteiselle Pirkan taival -reitille lähdetään toteuttamaan ulkoilureittisuunnitelmaa. Hankkeessa mukana olevat kunnat ovat Hämeenkyrö, Ikaalinen, Parkano, Ruovesi, Virrat ja Ylöjärvi.
Ylöjärven kaupunki selvitti loppuvuoden 2023 aikana ulkoilureittisuunnitelman laatimisen edellytyksiä Pirkan taipaleen reitille. Samassa yhteydessä selvitettiin myös reitin varren kuntien halukkuutta osallistua hieman alle 300 kilometriä pitkän reitin ulkoilureittisuunnitelman toteutukseen. Selvityksen perusteella kaikki reitin varren kunnat ovat päättäneet aloittaa ulkoilureittisuunnitelman laatimisen reitille.
Ulkoilureittisuunnitelman tarkoituksena on saattaa perinteinen ja historiallisesti merkittävä Pirkan taival -reitti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja mahdollistaa kuntia sijoittamaan reitin rakenteisiin suunnitelmallisella ja pitkäjänteisellä tavalla. Pirkan taival tuottaa lisäarvoa alueen asukkaille ja maanomistajille sekä sitouttaa ja mahdollistaa kaupunkeja toimimaan luontovirkistyspalveluiden tuottajana.
Kuuden kunnan alueella toteutetaan kaikkiaan kolme erillistä ulkoilureittisuunnitelmaa.
Yleisötilaisuuksia tulossa
Hankkeessa mukana olevat kunnat ja ulkoilureittisuunnitelmien laatija järjestävät kevään ja alkukesän 2024 aikana avoimia yleisötilaisuuksia kunnissa. Tilaisuuksiin toivotaan osallistuvan alueen asukkaita, maanomistajia ja kesäasukkaita sekä alueeseen tai aiheeseen liittyvien yhdistysten edustajia.
Yleisötilaisuuksissa kerrotaan ulkoilureittisuunnitelman ja -toimituksen laatimisen ja toteuttamisen tavasta sekä keskustellaan hankkeen vaikutuksista alueen asukkaille ja maanomistajille. Tilaisuuksissa on läsnä ulkoilureittisuunnitelman laatijan edustaja sekä kaupunkien edustajia.
Yleisötilaisuuksien ajankohdat selviävät myöhemmin keväällä kuntien kanavissa sekä hankkeesta tiedottavan nettisivun päivittyvissä uutisissa.
Suunnitelma valmis syksyllä 2024
Ulkoilureittisuunnitelmaa toteutetaan pääsääntöisesti vanhalle Pirkan taipaleen reitille. Kevään ja kesän aikana käytyjen viranomaisneuvottelujen, maanomistajakuulemisen ja yleisötilaisuuksien jälkeen suunnitelma tarkentuu reitin alustavaan reittilinjaukseen ja ulkoilureittisuunnitelma asetetaan näytille.
Ulkoilureittisuunnitelman on tarkoitus olla valmis syksyllä 2024.
Lisätietoja hankkeesta ja päivittyvät aineistot Ekokumppanien sivuilla: ekokumppanit.fi/pirkan-taival-reitti
Yhteystiedot
Jyrki Tanhuanpää
Työmaapäällikkö / Ylöjärven kaupungin yhteyshenkilö
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
0500 719 399
Petri Mäkelä
Ekokumppanit Oy / Ulkoilureittisuunnitelman laatija
etunimi.sukunimi@tampere.fi
040 806 4082