Telinevoimistelija Joona Reiman on Ylöjärven kaupungin kummiurheilija myös vuonna 2024. Reiman on toiminut Ylöjärven ensimmäisenä kummiurheilijana vuoden 2023 ajan.
Joona Reiman kuuluu miesten A-maajoukkueeseen ja hän on yksi Suomen lupaavimmista telinevoimistelijoista. Reiman on muun muassa maamme ensimmäinen telinevoimistelun nuorten Euroopan mestari. Hän voitti kultaa hypyssä EM-kisoissa elokuussa 2022.
Reimanin ensimmäiseen kummivuoteen osui ikävä loukkaantuminen: hän loukkasi polvensa EM-kisojen viimeistelytreeneissä keväällä 2023. Polvi jouduttiin leikkaamaan ja kilpailukausi keskeytyi. Kuntoutus on kuitenkin edennyt erinomaisesti ja treenaaminen onnistuu jo täydellä teholla.
– Nyt näyttää hyvältä. Tavoitteena on kilpailla jokaisessa maailmancupin kilpailussa keväällä ja tavoitella paikkaa kesän 2024 olympialaisissa. Uran päätavoite on kuitenkin ehkä vuoden 2028 olympialaisissa, Joona Reiman kertoo.
Vuonna 2023 käynnistyneen kummiurheilijatoiminnan ideana on yhdistää huippu-urheilun tukeminen ja kaupungin markkinointiviestintä. Ensisijaisesti kummiurheilijayhteistyötä tehdään kansainvälisen tason urheilijan kanssa.
Kummiurheilijan valitsee vuosittain hyvinvointilautakunta liikuntapäällikön esityksestä. Vuonna 2024 yhteistyösopimuksen arvo on 3500 euroa.
Hyvinvointilautakunta 30.11.2023:
Kummiurheilijasopimuksen 2024 vahvistaminen ja kummiurheilijan valinta
Joona Reiman on mukana Ylöjärven markkinointivideolla (2023). Katso esimerkiksi, minkä paikan Joona näyttäisi sellaiselle, joka ei tunne Ylöjärveä. Linkki videoon (YouTube)