Siirry sisältöön
Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/Ylöjärvi maksaa työvaaterahan varhaiskasvatuksen työntekijöille

Ylöjärven kaupunki maksaa varhaiskasvatuksen työntekijöille työvaatekorvausta. Kaupungin tämän vuoden budjettiin on varattu vaatekorvauksiin 60 000 euroa. Summa on työnantajamaksujen jälkeen 49 000 euroa eli noin 140 euroa henkilöä kohti, mistä vähennetään verot kunkin työntekijän veroprosentin mukaan. 

Vaateraha maksetaan henkilöstölle 29.5.2023. 

Varhaiskasvatuksen työvaateraha on vapaaehtoinen korvaus, jolla kaupunki haluaa osaltaan tukea henkilöstön työssä jaksamista ja viihtymistä. 

Työvaatekäytännön toteutuksesta kysyttiin työntekijöiden mielipidettä. Lähes kaikki vastanneet kannattivat vaaterahaa vuokravaatteiden tai keskitetyn vaatehankinnan sijaan. 

Ylöjärven varhaiskasvatuksessa on noin 400 työtekijää. Vaaterahan saavat ne lapsiryhmässä työskentelevät työntekijät, jotka ovat oikeutettuja kaupungin ePassi-etuuteen vuonna 2023. Tällöin työntekijälle tulee olla kertynyt 6 kuukautta yhtäjaksoista palvelua Ylöjärven kaupungilla 31.3.2023 mennessä.

Vaaterahakäytännön jatkosta ei ole päätetty. Kaupungin ensi vuoden talousarvion valmistelu käynnistyy keväällä ja valtuusto päättää budjetista marraskuun kokouksessaan.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös vaaterahan jakamisesta

Varhaiskasvatuksen sivut