Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/Esteettömyysasiantuntija Heikki Konttinen sai kaupungin esteettömyyspalkinnon 2021, kunniamaininta Vanhan Räikän kunnostukselle 

Ylöjärven kaupungin vammaisneuvosto on myöntänyt vuoden 2021 esteettömyyspalkinnon Heikki Konttiselle.

Konttisella on vankka kokemusasiantuntijuus esteettömyydestä. Hän on suunnitellut mm. veneitä ja laitureita, joita voivat käyttää pyörätuolilla liikkuvat. Hän on myös nostanut esteettömyyden merkitystä aktiivisesti esille ja osoittanut, että oikeanlaisella apuvälineellä ja esteettömyydellä kykenee laadukkaaseen ja toiminnalliseen elämään.  

– Esteettömyys on tapa tehdä viisaammin, Heikki Konttinen toteaa. 

Erityisen kiinnostunut Konttinen on vesillä liikkumisen ja ranta-alueiden esteettömyydestä, joka on hänen mukaan vielä alkutekijöissään rakennusten esteettömyyteen verrattuna. Hän toivookin, että kunnat, Ylöjärvi mukaan lukien, panostaisivat enemmän juuri rantojen esteettömyyteen. 

Esteettömyyspalkinnon lisäksi vammaisneuvosto päätti myöntää kunniamaininnan Vanhan Räikän kunnostustyölle. Talon kunnostusta esiteltiin vammaisneuvostolle ja neuvostolle annettiin mahdollisuus vaikuttaa erityisryhmien tarpeiden huomioimiseen. Keskeisellä paikalla sijaitseva Vanha Räikkä mahdollistaa esimerkiksi järjestöjen ja erityisryhmien kokoontumisen, millä on suuri merkitys mm. vertaistuen saamisessa.  

Ylöjärven vammaisneuvosto ojensi kunniakirjat ja onnittelukukat palkituille tiistaina 18.5.2021. 

Vammaisneuvosto pyysi kaupunkilaisilta alkuvuodesta 2021 ehdotuksia esteettömyyspalkinnon saajaksi. Palkintoa saattoi esittää henkilölle, yritykselle, yhteisölle, toiminnalle tai kohteelle. Ehdotuksia tuli kaikkiaan kymmenen. 

Vammaisneuvosto haluaa nostaa palkinnolla esiin toimintaa, joka edistää esteettömyyttä, saavutettavuutta ja erityisryhmien tasa-arvoista kohtelua. Esteettömyyspalkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019. 

Lisätietoja: Ylöjärven vammaisneuvoston puheenjohtaja Aki Leppänen, p. 045 135 0774, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

Kaksi miestä talon edustalla kukkakimput ja kunniakirjat käsissään
Kiitos! Aktiivinen esteettömyyden edistäjä ja asiantuntija Heikki Konttinen (oik.) ja kaupungin rakennuspäällikkö Jukka Nurmi vastaanottivat kunniakirjat ja onnittelukukat Ylöjärven vammaisneuvostolta tiistaina 18. toukokuuta. Kuva on otettu Räikän talon eli Vanhan Räikän edustalla, jonka saneerauksen kaupunki rakennutti vuosina 2018-2019. Jukka Nurmi edusti palkitsemistilaisuudessa laajaa kunnostuksesta vastannutta asiantuntijajoukkoa.