Arki on täynnä vaatimuksia. Takaraivossa jyskyttää kaiken aikaa riittämättömyyden tunne. Voimavaratkin ovat vähissä. Liikkua pitäisi enemmän, mutta kun ei ehdi. Ja silloin kun ehtisi, ei viitsi. Ja vaikka viitsisikin, niin ei oikeastaan edes halua. Koska liikunta ei ole se oma juttu. Kuulostaako tutulta?
Voisiko liikuntaneuvonta olla sinun juttusi?
Liikuntaneuvonta on tarkoitettu terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuville, kaikenikäisille ylöjärveläisille – myös lapsille, perheille ja nuorille. Palvelu on maksutonta.
Liikuntaneuvonnan tavoitteena on yksilöllisten tarpeiden, motivaation ja lähtötilanteen mukaan löytää keino edistää asiakkaan hyvinvointia. Neuvontaan voit tulla esimerkiksi silloin, kun liikuntamotivaatiosi on kadoksissa tai tarvitset apua elintapojen muuttamiseen. Liikuntaneuvoja antaa opastusta ja vinkkejä liikunnan aloittamiseen, kertoo erilaisista liikkumis- ja liikuntamahdollisuuksista sekä ohjausryhmistä.
Lue lisää Liikuntaneuvonta – Ylöjärven kaupunki (ylojarvi.fi) ja ota matalalla kynnyksellä yhteyttä tai kerro ystävälle, sukulaiselle, työkaverille, naapurille!