Hyppää sisältöön

Lajikokeilut helpottuvat - kirjastosta voi nyt lainata urheiluvälineitä

24.2.2022 18:00
Kategoria: Liikunta Kirjasto
Kaksi paria lumikenkiä pystyssä kinoksessa.

Haluaisitko kokeilla retkiluistelua tai lumikenkäilyä, vai kaipaatko vaihtelua sisäliikuntaan? Ylöjärven kirjastoihin on alkuvuodesta tullut lainattavaksi erilaisia liikuntavälineitä. Välineitä on kaikissa kirjastoissa, mutta Leijassa valikoima on hieman Kurun ja Viljakkalan kirjastoja laajempi.

Leijan välinevalikoimaan kuuluu tällä hetkellä retkiluistimia, lumikenkiä, tasapainolautaa, kahvakuulia, hulavanteita ja padel-mailoja. Valikoima täydentyy myöhemmin keväällä ja vaihtelua välineisiin tulee myös vuodenaikojen mukaan. Esimerkiksi kesällä lainaan voi napata sup-laudan ja lumikengät menevät odottamaan seuraavaa talvea. Saatavuustilannetta voi seurata Piki-verkkokirjaston sivulta

Välineiden laina-aika on kaksi viikkoa, eikä lainaa voi uusia. Välineitä voi varata, mutta esimerkiksi Leijaan voi varata vain Leijan omia liikuntavälineitä. Välineet tulee myös palauttaa siihen kirjastoon, josta ne on lainattu.

Leijassa välineet voi lainata sekä itsepalvelupisteeltä että henkilökunnalta, Kurussa ja Viljakkalassa vain henkilökunnalta eli omatoimiaikana liikuntavälineitä ei voi lainata.

Välineet ja niiden kantokassit pitää kuivattaa käytön jälkeen, ja välineiden käyttö on asiakkaan omalla vastuulla. Välineen kunto on hyvä tarkastaa ennen käyttöä.

Testamenttilahjoitus mahdollisti hankinnan

Urheiluvälineet on hankittu kirjastoon yhteistyössä kaupungin liikuntapalveluiden kanssa. Liikuntapalveluihin osoitettiin testamenttilahjoitus, jolla päätettiin hankkia kirjastoon lainattavia liikuntavälineitä.

Kirjastoon hankittavista välineistä tehtiin kysely kuntalaisille ja myös kirjastonhoitajat ja liikunnanohjaajat esittivät omat ehdotuksensa. Välineiksi päätettiin hankkia niitä urheiluvälineitä, jotka nousivat suosituimmiksi.