Hyppää sisältöön

Suomi-rata Oy:n perustamisasiakirja allekirjoitettu

8.12.2020 15:00
Kategoria: Asuminen ja ympäristö

Liikenne- ja viestintäministeriö tiedottaa

Suomi-radan ja Turun tunnin junan suunnittelua varten perustetaan kaksi osakeyhtiötä: Suomi-rata Oy ja Turun Tunnin Juna Oy. Yhtiöiden perustamista koskevat asiakirjat on nyt allekirjoitettu. Suomen valtion osuus kummassakin yhtiössä on 51 prosenttia.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka on tyytyväinen siihen, että raidehankkeiden suunnittelussa päästään nyt alkuun.

- Yhtiöiden perustaminen on tärkeä etappi pyrkimyksessämme edistää kahta suurta raidehanketta ja saada täydet EU-tuet. Valtion lisäksi hankeyhtiöissä on mukana kaiken kaikkiaan 26 kaupunkia ja kuntaa sekä Finavia. Tämä todistaa, että olemme vahvasti sitoutuneet koko Suomen kehittämiseen. Raideliikenteeseen investoiminen on välttämätöntä, kun siirrymme kohti kestävää liikkumista, toteaa ministeri Harakka.

Suomi-rata Oy

Suomi-rata Oy:n tehtävänä on Helsingin ja Tampereen väliseen, Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta kulkevaan raideyhteyteen liittyvä raideliikenneinfrastruktuurin suunnittelu rakentamisvalmiuteen asti.

Suomen valtion lisäksi osakkaina yhtiössä ovat Finavia Oyj, Helsinki, Tampere, Vantaa, Hämeenlinna, Janakkala, Riihimäki, Lahti, Akaa, Jyväskylä, Oulu, Pori, Seinäjoki, Vaasa, Kangasala, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Ylöjärvi, Kokkola ja Parkano.

- Suomi-rata-hankeyhtiö auttaa vauhdittamaan raideyhteyden lisäraiteiden rakentamista Tampereen ja Helsingin välillä sekä näin mahdollistaa matka-ajan lyhentämisen yhteen tuntiin. Hankeyhtiö avaa mahdollisuuden tehdä merkittäviä rautatieinfrainvestointeja, jotka ovat vaikuttava keino elvyttää taloutta ja tukea positiivista työllisyyskehitystä. Rautatieinfrainvestointien kautta tuetaan myös keskeisellä tavalla vihreää siirtymää ja kestävää kehitystä. Nykyisen pääradan peruskorjauksesta on kaiken tämän ohella muistettava pitää kiinni, sanoo Tampereen pormestari Lauri Lyly.

Mitä seuraavaksi?

Osakkaat maksavat osakkeista merkintähinnat, minkä jälkeen yhtiöiden perustamisesta tehdään ilmoitus kaupparekisteriin. Osakeyhtiöt on virallisesti perustettu, kun ne on rekisteröity kaupparekisteriin.

Perustamisen jälkeen yhtiöt organisoituvat ja käynnistävät toimintansa. Suomi-rata Oy edistää Helsingin ja Tampereen välisen, Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta kulkevan raideyhteyden suunnittelua. Turun Tunnin Juna Oy jatkaa Helsingin ja Turun nopean raideyhteyden suunnittelua.

Tiedote kokonaisuudessaan liikenne- ja viestintäministeriön sivuilla