Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/Kaksi alikulkutunnelia saa uuden värikkään ilmeen Ylöjärvellä

Ylöjärven kaupunki on tilannut katutaideteokset kahteen Siltatien yhtenäiskoulun lähellä olevaan alikulkutunneliin. Yksi teoksista on muraali kirjailija ja akateemikko Kirsi Kunnaksesta. Teokset on tilattu katutaideteoksia toteuttavalta Sirkusrakkauspumpumilta (SRPP).

Kirsi Kunnaksen muotokuvan on maalannut taiteilija Don Poro eli Oskari Tuohimaa. Kunnaksen muotokuva on valmis, mutta muraali kokonaisuudessaan ja muotokuvan tausta on vielä kesken.  

– On hienoa, että Ylöjärvellä vahvistetaan katutaidetta ja että se tapahtuu monimuotoisesti ja yhteisöllisesti. Kirsi Kunnasta kuvaava teos on Ylöjärven ensimmäinen muraali ja haluamme sillä muistaa Ylöjärvellä pitkään vaikuttanutta kulttuurihenkilöä, Ylöjärven kaupungin vapaa-aikajohtaja Minna Vallin sanoo.

Kirsi Kunnaksen kuvaa vastapäätä, tunnelin toiselle seinälle, maalataan Ylöjärven kaupungin uusi logo graffitityylisesti toteutettuna ja sille tausta. Tämä toteutetaan yhteisötaideteoksena, jonka tekemiseen kuka tahansa voi osallistua. Tiedotamme yhteisötaideteoksen aikatauluista tarkemmin myöhemmin.

Kirsi Kunnaksen muraali löytyy alikulkutunnelista Miilukankaantien läheltä. Lähempänä Siltatien yhtenäiskoulua, Metsästäjäntien alikulkutunnelissa, on maisemataideteos, jonka on suunnitellut Omar Truco ja jonka toteuttaa taiteilija Tommi Jakonen.

Alikulkutunneleiden taideteokset eivät ole vielä valmiita ja niitä viimeistellään edelleen. Teokset valmistuvat syyskuun loppuun mennessä.

Taideprojektin taustalla on kulttuuripääkaupunkihankkeen tavoitteita toteuttava Operaatio Pirkanmaa -hanke. Kaupungilta projektin toteutumisen on mahdollistanut vapaa-aikapalveluiden ja tekniikka- ja ympäristöosaston yhteistyö.

Kirsi Kunnaksen muotokuva löytyy alikulkutunnelista läheltä Miilukankaantietä. 

Maisemakatutaideteos löytyy Metsästäjäntien alikulkutunnelista lähellä Siltatien yhtenäiskoulua.