Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/Metsäkylän, Viljakkalan ja Soppeenmäen yläkoululaiset pääsevät kokeilemaan liikuntaneuvontapalvelua

Ylöjärvellä pilotoidaan koulu-PT-toimintaa kuluvana syyslukukautena Viljakkalan, Metsäkylän ja Soppeenmäen yläkouluissa. Liikunta-alan ammattilainen, eli koulu personal trainer, työskentelee jokaisella koululla yhtenä päivänä viikossa 6 tuntia. Toiminta on tarkoitettu 7.-9. luokkien oppilaille.

Koulu-pt-toiminta on maksuton matalan kynnyksen liikuntaneuvontapalvelu yläkouluikäisille nuorille, jotka kokevat tarvitsevansa apua esimerkiksi harrastuksen löytämiseen tai vinkkejä omatoimiseen liikkumiseen. Palvelun tavoitteena on edistää nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Toiminnassa nuori voi tutustua ohjaajan kanssa oman alueensa liikuntatarjontaan ja käydä mahdollisesti kokeilemassa mieluista liikuntamuotoa sekä saada kannustusta omaehtoiseen liikkumiseen.

Koulu-pt-toiminta on osa Liikkuva koulu -hanketta sekä Ylöjärven kaupungin hyvinvointityötä, jonka tavoitteena on edistää nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Yhtenä toimenpiteenä on nuorten liikkumisen lisääminen sekä kouluarjessa että vapaa-ajalla. Lähtökohtana toiminnalle ovat Move!-tulokset, joiden perusteella nuorten liikkuminen on vähentynyt ja fyysisesti passiivinen aika on kasvanut, mikä näkyy tuloksissa toimintakyvyn heikkenemisenä.

Lisätietoja

Lasten ja nuorten liikuntakoordinaattori Kaisa Hakala, 041 731 2144, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi