Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/Ylöjärven keskustan ideakilpailuun jätettiin 27 ehdotusta

Ylöjärven keskustan kehittämiseen tähtäävä ideakilpailu päättyi maanantaina 12.6.2023. Ehdotuksia saapui määräaikaan mennessä 27 kappaletta.

Kilpailun tuomaristo kokoontuu ensimmäisen kerran 16. kesäkuuta, jolloin varmistuu, täyttävätkö kaikki ehdotukset kilpailun säännöt.

Tuomaristo kokoontuu useita kertoja kesän ja syksyn aikana arvioimaan kilpailutöitä. Kilpailun tulokset julkistetaan lokakuussa 2023.

Kilpailulla etsitään luovia ratkaisuja elinvoimaisen ja elävän kaupunkitilan kehittämiseen kasvavassa kaupungissa. Kilpailun tuloksia on tarkoitus hyödyntää jatkosuunnittelun ja asemakaavamuutosten pohjana.

Kilpailutyöt pian julki

Kilpailutyöt tulevat kesäkuussa kaikkien katsottaviksi ja kommentoitaviksi kilpailun verkkopalveluun. Työt ovat nähtävillä kesän ajan. Tästä tiedotetaan vielä erikseen.

Kilpailualue sijoittuu Ylöjärven ydinkeskustaan Kirkonseudulle, Kuruntien ja Asemantien varteen. Kilpailualue kattaa Leijapuiston, kaupungintalon lähialueen ja pääradan varren. Uudistettavien korttelien pinta-ala on noin viisi hehtaaria. Niiden välisten yhteyksien ja lähivaikutusalueen pinta-ala on noin 50 hehtaaria.

Ideoita haetaan sekä uusien asuin-, liike- ja palvelukiinteistöjen että liikenteen, jalankulun ja korttelipuistojen kehittämiseen. Junaseisake ja radan ylittävä kevyen liikenteen yhteys ovat tärkeä osa kokonaisuutta.

Yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn kanssa

Ideakilpailu käydään Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn kilpailusääntöjen mukaan.

Tuomaristo koostuu Ylöjärven kaupungin viranhaltijoista ja luottamushenkilöistä sekä Suomen Arkkitehtiliiton nimeämistä ammattituomareista.

Ylöjärven kaupungin edustajat tuomaristossa:

  • Juho Ojares (kok.), kaupunginvaltuutettu, palkintolautakunnan puheenjohtaja
  • Jenni Kiiskinen (vihr.), kaupunginhallituksen jäsen
  • Jukka Nurmi, vs. kaupunkirakennejohtaja
  • Sari Soini, kehitysjohtaja
  • Moona Kansanen, kaavoitusarkkitehti (ammattijäsen)
  • Mia Saloranta, kaavoitusarkkitehti (ammattijäsen)
  • Helena Ylinen, kaavoitusarkkitehti SAFA (ammattijäsen)

Suomen arkkitehtiliitto SAFAn nimeämät edustajat:

  • Kristina Karlsson, arkkitehti SAFA
  • Osma Lindroos, arkkitehti SAFA 

Kilpailun palkinnot: 1. palkinto 35 000 euroa, 2. palkinto 20 000 euroa, 3. palkinto 15 000 euroa. Lisäksi kaksi lunastusta, kukin 10 000 euroa.

Kilpailuaika käynnistyi 15.3. ja päättyi 12.6.2023 kello 16. 

Lisätietoja